We a good story
Quick delivery in the UK

Atomisalaisuus

About Atomisalaisuus

Pekka Lipponen on lähdössä New Yorkista Kapkaupunkiin öljy-yhtiön edustajana. Ennen lähtöään hän kuitenkin todistaa satamassa murhan, jonka uhri osoittautuu salaisen atomivoimalaitoksen työntekijäksi. Tilanne kärjistyy entisestään, kun laivamatkalla Etelä-Afrikkaan yksi matkustajista katoaa jo ensimmäisenä yönä. Pekka ja tämän uskollinen kumppani Kalle-Kustaa Korkki joutuvat pian mukaan epätavalliseen seikkailuun, joka ulottuu aina Afrikan savanneille asti. Atomisalaisuus eli kolmannen asteen kovia naamoja (1958) on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, jossa tutut Outsider-seikkailijat Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki joutuvat keskelle hyytävää rikosten vyyhtiä. Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa. Aarne Viktor Haapakoski (1904–1961), joka tunnettiin kenties parhaiten nimellä Outsider, oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 2500 tarinaa uransa aikana kirjoittanut Haapakoski käytti runsaasti eri salanimiä. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat muun muassa Kalle-Kustaa Korkin seikkailut ja Pekka Lipposen seikkailut 1940-luvulta lähtien.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726824940
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • June 20, 2021
Delivery: Immediately by email

Description of Atomisalaisuus

Pekka Lipponen on lähdössä New Yorkista Kapkaupunkiin öljy-yhtiön edustajana. Ennen lähtöään hän kuitenkin todistaa satamassa murhan, jonka uhri osoittautuu salaisen atomivoimalaitoksen työntekijäksi. Tilanne kärjistyy entisestään, kun laivamatkalla Etelä-Afrikkaan yksi matkustajista katoaa jo ensimmäisenä yönä. Pekka ja tämän uskollinen kumppani Kalle-Kustaa Korkki joutuvat pian mukaan epätavalliseen seikkailuun, joka ulottuu aina Afrikan savanneille asti.
Atomisalaisuus eli kolmannen asteen kovia naamoja (1958) on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, jossa tutut Outsider-seikkailijat Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki joutuvat keskelle hyytävää rikosten vyyhtiä.
Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.
Aarne Viktor Haapakoski (1904–1961), joka tunnettiin kenties parhaiten nimellä Outsider, oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 2500 tarinaa uransa aikana kirjoittanut Haapakoski käytti runsaasti eri salanimiä. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat muun muassa Kalle-Kustaa Korkin seikkailut ja Pekka Lipposen seikkailut 1940-luvulta lähtien.

User ratings of Atomisalaisuus



Find similar books
The book Atomisalaisuus can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.