We a good story
Quick delivery in the UK

Books by Cupido

Filter
Filter
Sort bySort Popular
  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Kynäni liukui hikisessä kädessäni kuin pala saippuaa, ja sain hädin tuskin piirrettyä mitään järkevää paperille, koska katseeni sumeni jatkuvasti. Hiki valui, ja teki mieli huohottaa kiihotuksesta. Olin varma, että sekoan ellen tee mitään tälle himolle. Voisinko tehdä aloitteen? Mitä jos hän seurusteli? Muutenkin kuulosti epäammattimaiselta ja sopimattomalta yrittää vietellä malli, jonka on palkannut. Ehkä oli vain pakko pinnistellä. Olin palkannut hänet vain kahdeksi tunniksi. Ei enää pitkään, niin voisin päästää hänet pois ateljeestani ja elämästäni...Lue myös Nuori himo ja Suudelmin kerrottu.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Levottomuus kasvaa sisälläni. Kuinka hyvin minä oikeastaan edes tunnen sinut? Se, mitä teit silloin rannalla, sitä en olisi ikinä uskonut sinusta. Missä sinun rajasi edes kulkevat? Onko sinulla rajoja? Silloin rannalla et keskeyttänyt, vaikka se ranskalainen pariskunta käveli suoraan ohitsemme. Yhdessä silmänräpäyksessä oli sormiesi raudanluja ote tarttunut nännieni ympärille. Annoit minun vääntelehtiä ja vaikeroida heidän ohittaessaan meidät, ja kun hetkeksi nostin päätäni ja kohtasin naisen katseen, kaivautuivat kyntesi rintoihini niin, että vetäisin pääni kivusta taakse. Sinä voitat. Totta kai sinä voitat, ihan niin kuin silloin rannallakin...Lue myös Kankea kuin rautakanki.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Jeg går ind på badeværelset, dæmper belysningen lidt og lister ind under bruseren. Det varme vand fugter mit hår, strømmer ned ad min nøgne krop. Hele badeværelset dufter af kirsebærblomster og smeltet sukker. Jeg står længe og indånder den skønne lugt. Stryger op og ned over de kvindelige former. Venter dig med længsel...De to erotiske noveller i Alene hjemme emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Hun følte en underlig sitren i mellemgulvet og betragtede sig selv i det store spejl på badeværelset. Manden, hun skulle mødes med om et par timer, var syv år yngre end hende. Langsomt iførte hun sig det nyindkøbte silkeundertøj, pinligt bevidst om den ophidsende effekt, det havde på hende. Det dyre impulskøb fik hende til at spekulere over, om hun lagde mere i middagsinvitationen, end hun ville indrømme...De tre erotiske noveller i "Stævnemødet" emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Når naboen Line slikker sol, kan Markus ikke lade være med at kigge. Hækken er snart klippet så tynd, som den kan blive. Men da han en dag ser hende smøre sig ind i solcreme og lade fingrene forsvinde ind under bikinitrusserne, skynder han sig igen ind i haveskuret efter hæksaksen. Vil det mon lykkes ham at klippe hækken, uden at Line opdager ham?De erotiske noveller i Mere vil have mere emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Han er taget med ægteparret Arne og Anaïs på hyttetur oppe på fjeldet. Invitationen kom bag på ham, for han kender dem ikke særlig godt, og han har udelukkende ladet sig lokke af den smukke Anaïs, som er den dejligste kvinde, han nogensinde har mødt. Da Arne går tidligt i seng, inviterer Anaïs deres fælles gæst med ind i soveværelset. Først er han lamslået, men hurtigt giver han efter for fristelsen ...De erotiske noveller i Når nætterne bliver kolde emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Tuntuu kuin olisin kuullut jotain. Nappaan myrskylyhdyn mukaani ja kiirehdin ulos katsomaan. Kaikkialla on säkkipimeää, ja sää on kääntynyt. Ehkä kyse oli vain metsän eläimestä... Vetäydyn takaisin sisälle pirtin lämpöiseen suojaan ja alan valmistella hiukopalaa. Työn keskeyttää mökin ovelta kuuluva jyskytys. Kuka siellä voi olla tähän aikaan ja tässä säässä? Ovi avautuu, ja ulkoa ilmestyy lähestulkoon kaatuen läpimärkä hahmo. Nousen ylös lavitsalta enkä oikein tiedä, miten reagoida. Suljen auki unohtuneen suuni ja siirryn auttamaan tulijaa. Nostan repun pystyyn ja talutan henkilön tulisijan viereen.Tulija näyttää väsyneeltä ja säikähtäneeltä ja, niin, näköjään naiselta. Tummat hiukset roikkuvat märkinä ja pörröisinä, ja vaatteet ovat vetiset ja tahraiset. Nainen kertoo nimekseen Ingunn ja sanoo olleensa matkalla eräisiin juhliin lähistöllä sijaitsevalle mökille, mutta nähtävästi astuneensa reitiltä harhaan.Miten ilta mahtaa edetä?Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Gudrun-tädin pölyinen piha näytti juuri siltä kuin sen muistinkin pitkiltä, laiskoilta lomilta koulusta. Kuin aika olisi pysähtynyt. Navetasta minua kohti asteli paidaton, kaunis, suurikokoinen mies vihreissä kumisaappaissa. Erlend? Tietysti se oli Erlend! Mieleeni virtasi muistoja pitkistä päivistä vuorilla lampaita kootessa ja makealta maistuvista mustikoista, joita söimme suoraan pensaasta. Jestas, se oli kauan sitten. Mutta aika oli tehnyt tehtävänsä täälläkin. Hintelä naapuritilan poika oli kasvanut ja tullut mieheksi."Tervetuloa tilalle, Elin! Viime kerrasta on aikaa." Todellakin. Katseeni harhaili tutkivien, merenvihreiden silmien ja paljaan, vahvan ylävartalon välillä, joten sain mumistua vain "Hei, Erlend". Yllätyksekseni huomasin, että hän oli hyvin houkutteleva.Mitähän Erlendin ja minun välillä tapahtuu?Lue myös Kiima.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Marion on jo rannalla, eikä tuoksu muutenkaan ole hänen. Marionin hajuvedet ovat erilaisia, kalliita parfyymeja, ja tunnistan niistä jokaisen. Mikään niistä ei ole se tuoksu, joka juuri tällä hetkellä leijailee loma-asunnossamme Välimeren rannalla. Marionilla on tapana sanoa, että minä tiedän mieheksi harvinaisen paljon parfyymeista.Tuoksu voimistuu. Emma istuu peilin edessä jalka kampauspöydällä ja lakkaa keskittyneesti varpaankynsiään. Hänen kylpytakkinsa on auennut sen verran, että näen hänen ruskettuneen reitensä. Kun astun sisään, hän nostaa katseensa ja hymyilee minulle peilin kautta."Missä Erik on?"Emma kertoo Erikin joutuneen jäämään kotiin työkiireiden vuoksi ja tulevan perässä vasta muutamaa päivää myöhemmin. Sitten hän katsoo minua."Sinähän olet ihan hikinen. Oletko menossa uimaan?"Nyökkään.Mitä seuraavaksi tapahtuu?Lue myös Etelämaalaiset.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    En ole koskaan ennen ollut Suomessa. Sen lisäksi, että tehtäväni täällä on haastava, tulen kokemaan Suomen myös läheisellä tavalla. Yhtiö on päättänyt, että majoitun yksityisesti erään konsernin työntekijän luona koko kolmen kuukauden ajan, jonka olen täällä. Siitä tulee jännittävää, kaikin tavoin. Tuloaulassa seisoo mies, joka pitelee kylttiä, jossa on minun nimeni ja yrityksen logo. Se on epäilemättä hän. Hän näyttää todella vakavalta. Mutta kun vaihdan suuntaa ja kävelen suoraan häntä kohti, hänen ilmeensä vaihtuu suureen hymyyn, kuin olisin kauan kaivattu ja viimein kotiin palannut sukulainen. Hän antaa minulle jättihalin, joka muistuttaa sekoitusta kuristajakäärmeen ja karhun halauksesta. Sitten hän pitelee minua vähän kauempana: "Tervetuloa Suomeen!" Oletan sen tarkoittavan jotakin tervetulotoivotuksen tapaista ja hymyilen. "Kiitos", sanon.Minulla on tunne, että ajastani Suomessa tulee jännittävä...Lue myös Jonakin päivänä kaikki paljastuu.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Syv lange uger er der gået, siden hun sidst så ham. Nu kommer han for at besøge hende, og hun har booket et hotelværelse til dem og købt ind til lidt aftensmad, de kan spise på værelset. Men de når knap nok derop, før de ikke længere er i stand til at holde fingrene fra hinanden ...De erotiske noveller i Besøget emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Hun er en kvinde med mange elskere, men den bedste af dem alle er den halvgale Marcel med den sygelige trang til at analysere. I Paris’ sene eftermiddagstimer og på nattens mørklagte dansesteder mødes de for at udforske sig selv og hinandens kroppe ...Den erotiske novelle Marcel emmer af lyst og kan læses af både kvinder og mænd.Siden 1984 har Cupido hver måned udgivet et magasin sprængfyldt med sexede historier og oplysende artikler med nyttig viden om seksualitet og nydelse uden fordømmelse eller skam. Alle er velkomne i Cupidos univers, og alle er repræsenterede. Læserne selv har skrevet novellerne bragt i magasinet, og de vil med garanti give dig røde kinder. Hverdagens sexliv er alt andet end ordinært, når Cupidos læsere tager det under kyndig behandling og leverer historier fyldt med glæde, legesyghed og nydelse.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Minulla oli syntymäpäivä, ja tiedossa oli mukava koti-ilta. Olimme vetäneet verhot ikkunoille ja himmentäneet valoja, sytyttäneet takan ja varustautuneet leluinemme, hierontaöljyin, samppanjaa ja tuikkuja unohtamatta. Menimme suihkuun yhdessä. Vesi ropisi niskaamme, peseydyimme huolellisesti puhdistaen jokaisen sopukan kehoissamme. Sitten menimme olohuoneeseen. Koska minulla oli syntymäpäivä, kaatoi Anne laseihimme juomaa. Kilistelimme laseja, jolloin sihisevää kuplivaa pirskahti käsillemme. Anne kikatteli tavallista enemmän sinä iltana. Hän näytti hieman hermostuneelta.Ovikello soi, ja Anne meni avaamaan. Anne astui olohuoneeseen seuranaan kaksi naista, joita en ollut koskaan aiemmin tavannut...Miten syntymäpäivä tulisi jatkumaan?

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    "En tahtonut säikäyttää." Hänen äänensä oli matala ja lämmin, hunajainen. Villin hunajainen. Hän oli metsänjumala, jonka hyvät henget olivat lähettäneet luokseni, mihin olin jo menettänyt uskoni. Hänellä oli yllään vihreät retkeilyhousut ja kulahtanut sininen villapaita. Hän katsoi minua edelleen odottavaisena ja tyynenä."Hei", sanoin hennon käheästi. Se oli ensimmäinen viikkokausiin lausumani sana. En tapaa puhua kovin paljoa itsekseni.En nähnyt metsänvartijasta vilahdustakaan kokonaiseen viikkoon. Kun kävelin hänen talonsa ohi, ei piipusta noussut savua ja ikkunat olivat pimeinä. Ehkä hän oli lähtenyt jonnekin matkalle ja yöpyi teltassa. Kaipasin häntä, halusin puhua uudestaan hänen kanssaan. Ehkä voisin pyytää hänet syömään lettuja ja mustikoita tai jotain. Vasta nyt mieleeni juolahti, että hän ei ehkä sittenkään ollut vapaa mies. Hänellä voisi yhtä helposti olla tyttöystävä jossakin lähimmässä kylässä, jossa hän kävisi tapaamassa tätä viikonloppuisin ja puhuisi Skypen kautta pimeinä syysiltoina. Onni ei ilmeisesti potkinut minua koskaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä hänen nimensä oli. Minun olisi pitänyt kysyä häneltä puhelinnumeroa eikä vain juosta tieheni.Tapaisinko häntä enää ollenkaan?Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 5.49

    Jeg stillede mig ved stenkanten og kiggede ud over området. Dette var tydeligvis det højeste plateau i sognet, for der hvor jeg stod, kunne jeg se to kirker og tre majstænger, hvor mennesker, der mest af alt lignede myrer, forberedte aftenens festivitas. Fra denne afstand kunne man tydeligt se, at stængerne forestillede erigerede kønslemmer, som blev pyntet med blomster og presset ned i jorden for at befrugte den. Veronica var klædt i en tynd, hvid sommerkjole uden noget indenunder, og hendes halvlange lyse hår flagrede i vinden. Vi var på vej op til et gammelt tingsted og satte os ned. Vi tænkte på, hvad de brugte disse tingsteder til før i tiden. Pludselig hørte vi suggestive trommeslag, Veronica blev helt forvandlet med et glasagtigt blik, vi blev enormt liderlige... åh gud... Læs også novellerne På kostumelageret og Hun er min.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Hän hymyili silmillään ja silitteli miehensä hartioita, tarrasi tätä niskasta kieräyttäessään itsensä selälleen ja painoi tämän itseään vasten. Peter painoi uimahousujensa pullotusta tiukemmin naistaan vasten, ja Mette hymyili kiusoittelevasti purressaan huultaan."Etsitään joku kolmas pyörä ja houkutellaan hänet mukaamme. Emme saa olla liian läpinäkyviä emmekä käyttää liian tungettelevaa taktiikkaa ennen kuin olemme päässeet kotiin."Meten katse säkenöi hänen huultensa muodostaessa sanojaan. Hän oli himoissaan ja valmis leikkiin. Peter suuteli Meten kaulaa ja siirtyi hieman sivummalle tämän päällä, jotta Mette näkisi paremmin hänen erektionsa, joka oli paisunut entistä suuremmaksi ja kovemmaksi innosta."Löytyi", Mette ilmoitti ja suuteli Peterin kuumaa olkapäätä. "Katso tuonne oikealle, tuota aurinkovarjoa. Sen alla vihreän pyyhkeen päällä makaa nainen, jolla on pikkuruiset bikinit."Peter etsi naista katseellaan ja löysi tämän pian. "Voisimmekohan me houkutella hänet luoksemme päivälliselle tai iltapäiväkahveille?"Lue myös novelli Pikajuna Geneveen.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Kuulin askeleet portaikossa, kopisevat korot, sitten oveen koputettiin. Kuivasin käteni housuihini, suin hiukseni peilin edessä ennen kuin vedin henkeä sisään ja avasin oven. Christine astui sisään varmalla ja vakaalla harppauksella korkeissa koroissaankin. Hän ei katsonut minuun, hän vain riisui takkinsa pyyhkäistessään minun ohitseni. Hänen lyhyet hiuksensa kaartuivat pehmeästi kohti hänen niskaansa, katselin hänen paljaan selkänsä kaarta ja keinuvia lanteita, joiden oikealla puolella hän lepuutti kättään, vasemmalla kädellään hän viittoi minua luokseen. Lukitsin oven perässäni kiiruhtaakseni hänen peräänsä. Makuuhuoneessa oli hämyinen valaistus, siitä hän piti. Vasta, kun hän oli päässyt aivan sängynreunan äärelle, katsoi hän minuun, ja minä huokaisin hennosti.Kuka hän todella oli? Tiesin vain hänen etunimensä ja että hänellä oli mies ja lapsia.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    "Olivatko he todella akrobaatteja?" keskustelukumppanini kysyi.Kaksoset todella olivat, ja he olivatkin kaksi kuukautta töissä Wienissä. He asuivat samassa majatalossa Tegelhofstrassella kuin minä. Koska olimme kaikki kotoisin samasta maasta, muotoutui välillemme aivan omanlainen yhteytensä ja me ystävystyimme nopeasti. Erityisesti Lorine vetosi minuun, hänen lämmin ja ystävällinen hymynsä lumosi minut. Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt Lorettestakin, mutta vetäydyn usein kuoreeni kohdatessani hänen kaltaisiaan energiapakkauksia.En lähestynyt häntä sen enempää ennen kuin olimme lounastaneet. Mutta sitten maatessamme suurten tammien alla otin häntä kädestä kiinni ja suutelin. Hän vastasi minulle halukkaasti ja antoi minun käyttää kieltäni. Hän vastasi hyväilyyni kepeästi. Rohkaistuneena laskin käteni hänen rinnallensa ja aloin napittaa hänen paitaansa auki. Hän ei vastustellut, vaan jopa auttoi minua, jotta pääsin näkemään hänen pienet, kiinteät rintansa.Mmm... Mahtaako vain toinen kaksossisarista riittää minulle?Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Hän kätki pohjattoman uteliaisuutensa kohteliailla ja kiehtovilla kysymyksillä, myöntyväisillä nyökkäyksillä ja eläväisellä kehonkielellä.Kahden alkuruoan ja valkoviinilasillisen jälkeen tunsin lämpeneväni. Ruoan tulisuus ei enää piinannut minua, vaikka hikipisarat edelleen puskivat kainaloideni läpi. Välillä jokunen pisara valui rintojeni väliin ja kutitteli vatsaani. Adam kertoi hauskan tarinan. Naurahdin. Adamin hilpeys tarttui. Sitten hän nojautui minua kohti katsoen vakavin silmin ja kysyi:"Nyt on sinun vuorosi, Astrid. Haluan kuulla syvän äänesi, jonka sametinpehmeys hivelee korviani. Kerro minulle..." Hän epäröi hetken. "Kerro minulle elämästäsi. Haluaisin kuulla tarinan parhaasta seksikokemuksestasi." Hän iski minulle silmää, ja näin, ettei hänen kysymyksensä ollut humalaista tunkeilua, vaan aitoa kiinnostusta.Joten aloitin kertomukseni...Lue myös novelli Kansanopiston puutarhassa.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Kävelin pitkin läpikotaisin tuntemiani katuja, jotka tunsin opiskeluajoiltani lähes 25 vuotta sitten. Olin kuin kotonani näillä kulmilla, Seinen rannalla leveillä puistikkokaduilla, kauniiden julkisivujen ja aukioiden keskellä. Pyyhälsin Hôtel de Villen ohitse kääntyäkseni Rue de Rivolille, joka johti alueelle nimeltä Beaubourg, kaupunginosaan, joka tunnettiin miesseuraa etsivien miesten valtakuntana. Ilta oli vielä nuori, eikä La Bretonnerien baareissa ollut vielä paljoa ihmisiä. Menin erääseen viehättävään, tunnelmaltaan intiimiin baariin, jossa tilasin lasillisen chablis’ta ja istuuduin pöytään, mistä näin hyvin koko kuppilan.Yksi miehistä nousi pöydästään, meni baaritiskille ja tilasi juotavaa. Hän oli hoikka, komea ja ryhdikäs. Näin, kun hän nakkasi tiskille muutaman euron ennen kuin hän kääntyi minuun päin. Hän saapui pöytäni ääreen hymyillen.Olisiko tämä ilta ja yö täynnä Pariisin yön taikaa?Lue myös novelli Erään luopion tarina

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Mitä hyötyä havainnoistani olisi, jos ne eivät olisi täysin mieluisia? Onneksi minun ei tarvinnut enää murehtia siitä.Minua ihmetytti, ettei heitä ollut mietityttänyt liiemmin mikään. Eihän sitä joka päivä kohtaa yksinäistä, vähintään parikymmentä vuotta vanhempaa miestä, joka haluaisi kirjoittaa eroottisen kirjan ja pyytäisi avukseen seksikohtausten luomisessa. Mutta sellainen minä olin ja sitä minä etsinkin: kohdetta tarkkailulleni, jotta sain olla tarkkailijan roolissa ja nähdä tapahtumat lähietäisyydeltä. Siitä minä imisin inspiraatiota. Tiesin kirjoittavani parhaiten himoissani ja olin varma, että tämä pariskunta todella pitäisi minut himoissani. Asetelma oli selvä: he kaksi olisivat alasti ja harrastaisivat seksiä, ja minulla olisi vaatteet päällä.Olin vuokrannut mökin meille koko kuukaudeksi. Sijainti oli ihanteellinen. Tien ja mökin välissä oli suojaisa metsä, veranta oli merelle päin eikä lähimaillakaan ollut muuta liikennettä tai naapureita. Mökki oli sisustettu moderniin tyyliin valkean, harmaan ja beigen sävyillä. Huoneratkaisut loivat tilan tuntua. Hintava, mutta täydellinen. Pariskunnan oli tarkoitus oleilla mökillä kokonaiset kaksi viikkoa.No, mitä tästä seuraa?Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Syntymäpäiväni eteni upeissa merkeissä. Suurin, ikälukuni mukaisin numeroin koristellut kortit, ystävien ja perheen antamat lahjat sekä makoisa kermakakku olivat parhaimmat mahdolliset. Minä nautin juhlista, hymyilin ja nauroin, mutta koko ajan tiesin, että lahjoista parhain oli vasta tulossa. Heti kun viimeinenkin vieras oli lähtenyt pois, säntäsin makuuhuoneeseen ja vaihdoin asuni iltaa varten. Siihen kuuluivat valkoiset, puuvillaiset pikkuhousut, vekkihame sekä valkoinen puuvillapaita, jonka napit ulottuivat kaulaan saakka solmiota varten. Jalkaani puin mustat kengät, joissa oli nilkkaremmit, sekä valkoiset polvisukat kruunaamaan asukokonaisuuteni. Vedin jakaukseni keskelle hiuksiani, jotka solmin saparoille kirkkaansinisillä silkkinauhoilla. Sitten laitoin värinän päälle matkapuhelimestani, sujautin sen pikkuhousuihini ja riensin takaisin alakertaan."Oletko valmis koulupäivään, rakas?"Nyökyttelin niin innokkaasti, että mieheni naurahti. "Mennään sitten autoon, ettemme myöhästy. Emmehän me halua myöhästyä, vai?"Lue myös Maantietä matkaten.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Linda johdatteli minut pehmeälle matolle, jolle hän asetteli minut polvistumaan. Ennen kuin ehdin ajatella, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua, alkoi kaiuttimista kantautua sykkivää, itämaista musiikkia. Linda alkoi tanssia viettelevää yksintanssiaan ja esitti ikään kuin käänteisen striptease-esityksen aloittaen pikkuhousuistaan. Hitaasti ja rauhallisesti, paljastamatta vielä mitään hän tanssahteli ympärilläni, kiskaisi jalastaan hienoimmasta silkistä valmistetut tangansa ja käytti niitä hetken esityksensä rekvisiittana ennen kuin hän pudotti alushousunsa syliini. Viettely oli täydellistä, enkä minä näin keskivertomiehenä voinut vastustaa häntä...Lue myös novelli Turvalliseksi todettu.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Lääketieteen opintoni olivat kestäneet nyt neljä vuotta, ja olin alkanut hieman rupsahtaa ja kerryttänyt muutamia epätoivottuja kiloja. Opettajani vihjasi minulle lempeästi, miten paljon henkistä voimaa treenaamisesta saikaan. Joten aloin käydä kuntosalilla. Koska minun on helpompi motivoida itseni lukusaliin kuin jonkin painoja sisältävän vempaimen eteen, sain siinä apua kunto-ohjaajalta, joka sattui olemaan Peter. Ruotsalainen. Hurmaava mies. Aluksi kyse oli pelkästään ammatillisesta suhteesta. Peter motivoi minua, minä kärsin. Hän selitti, minä kuuntelin. Hän ylisti, minä säteilin. Peter näytti ja selitti käyttäen vartaloani opetusmateriaalina. Ei tietenkään mitään käpälöintiä. En usko, että hän edes mietti sellaista. Kun hän sai selville, että opiskelin lääketiedettä, hän alkoi selittää innoissaan lihasten kasvusta ja kiinnittymisestä. Ja kun Peter kutsui minut mukaansa treenimatkalle Nordmarkaan juhlistamaan saavuttamaani välitavoitetta, riemuitsin sisimmässäni ja otin kutsun kohteliaasti vastaan...Lue myös KR tarkoittaa kyrpärengasta.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    "Miten voin auttaa rouvaa?"Äh! Hän kutsui minua rouvaksi! Kuka hän luuli olevansa, ajattelin kimpaantuneena, vaikka minä oikeastaan olinkin rouvasihminen. Katsoin häntä. Hän hymyili edelleen. Odottavasti. Läpivalaisten. Sitten sain esitettyä asiani. Avasin laukkuni ja pengoin kovalla tohinalla sinne pakkaamaani rikkinäistä leluapinaa pitäen katseeni koko ajan naulittuna mieheen. Hän katsoi leluapinaa ja sen irronnutta kättä, otti apinan ja painoi silmälasinsa otsaltaan silmille ennen kuin tutkaili leikkikalua tarkasti kuin pientä vauvaa. Hän hymyili isällisen ylpeästi. Hän piti työstään, käsityöläisen ammatistaan."Kyllä minä hänet korjatuksi saan. Käsi tarvitsee vain uuden nauhan, eikä varmaan haitaksi olisi, vaikka sen vaihtaisi toisestakin kädestä", hän tokaisi ja katsoi minua edelleen kiiluvin silmin. Työnilokin sen varmasti sai aikaan, mutta niiden hehku sai housuni kostumaan.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Tytöt nauroivat. Niin nauroin minäkin ja manasin kuumuutta."Tännehän paistuu hengiltä", sanoin. "En pysty keskittymään."Se oli kyllä ihan tottakin. Mutta ei se ollut yksin kuumuuden vika. Edessäni hyllyvät naisten pakarat lyhyissä shortseissa, hikiset, täyteläiset reidet ja kimmoisasti värähtelevät rinnat saivat pääni sekaisin. Seisoin metsäisen laakson pohjalla pyöritellen päätäni. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä olimme.Olin yksin metsässä kahden upean, puolialastoman naisen kanssa, mikä oli suorastaan unelmatilanne. Toinen naisista – avopuolisoni Siv – oli jo tarkoin kartoitettua maastoa minulle. Sen sijaan Gyda – uusi laboratorion esimiehemme – oli minulle tyystin uutta, kartoittamatonta aluetta.Kuinka matka tulee jatkumaan?Lue myös novelli Juhlahumussa.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Tapasimme toisemme tunti sitten Etoiléssa, Oslon Grand Hotelin 8. kerroksen baarissa. Nainen oli luultavasti juuri päässyt töistä ja päättänyt mennä lasilliselle pitkän päivän päätteeksi. Rupesimme sattumalta juttusille. Hän istui viereisessä pöydässä ja oli ehkä huomannut minun vilkuilevan häntä, hänen paljaita polviaan, hänen rintojaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut tuntunut olevan mitään sitä vastaan."Olen melko uusi tässä kaupungissa", sanon hänelle ohimennen, "ja minusta on ikävää mennä töiden jälkeen tyhjään asuntoon. Jos sinua ei haittaa, istuisin mielelläni kanssasi hetken aikaa. Oikeastaan kaipaan vain juttukaveria. Jos häiritsen sinua, voin tietenkin lähteä saman tien pois."Hän katsoo minua yllättyneesti; pyyntöni on ehkä sittenkin vähän erikoinen. Ei sellaista ole tapana ehdottaa ventovieraille ihmisille, ei ainakaan meidän maassamme.Mitä kaikkea päivä tuokaan tullessaan?Lue myös Metsänherra.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Rakastin hänen herkkää ja vastaanottavaista luonnettaan mutta vain silloin, kun hän pysyi vielä vaiti. Silloin kukaan ei olisi voinut huomata hänen kiihkomielisyyttään, vaan hän näyttäytyi hyvin herkkänä olentona. Hän näytti tuiki tavalliselta tervejärkiseltä ihmiseltä, joka kuljeskeli laukku pullollaan uusia löytöjä, muistiinpanoja, suunnitelmia, kirjoja, taikajuomia, hajuvesiä tai valokuvia. Hänen mielensä oli kevyt kuin ulapalla kelluva vene. Hän kuljeskeli ympäriinsä, teki löytöjä ja hulluuksiakin, tutkaili tähtimerkkejä, luki esoteerisiä tieteitä ja keräili kasveja. Kiviä."Kaikki on osa yhtä yhteneväisyyttä, jota ei vain voi omistaa", hän tapasi sanoa. "Oivalsin sen tutkittuani kulunutta puunpalaa. Kaikkeus on kuin naiskeho: sitä ei voi koskaan omistaa kokonaan itse eikä tuntea läpikotaisin, ei edes rakastellessa."Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Kello on yksitoista aamupäivällä, ja kesän helle makaa jo raskaasti maiseman yllä kuin kostea, lämmin pyyhe. Tytöillä ja minulla on kesäloma, Joakim on töissä tarjoilijana yhdessä kaupungin paremmista ravintoloista. Olemme viettäneet koko kesän yhdessä, me neljä, eläneet hetkessä ja tuhlanneet rahaa kuin huomista ei olisi. Se on pikkuhiljaa aiheuttanut kohtuullisen kokoisen lommon kolmeen säästötiliin.Otan kulauksen samppanjaa, ja kylmän kuplivan juoman valuessa kurkustani katselen Joakimia tummien aurinkolasieni takaa. Yritän tosissani kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan, mutta pystyn keskittymään vain hänen ihaniin huuliinsa. Hänen äänensä tuntuu hyväilevän minua ja saa tunteeni häntä kohtaan vain kasvamaan.Tunteeko hän samoin minua kohtaan?Lue myös Frognerin puistossa.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

  • Save 13%
    by Cupido
    £3.49 - 4.49

    Mies ei siis tullut tänäkään iltana. Vibeke ei tahtonut päästää sitä ihonsa alle, mutta pettymys painoi raskaana möykkynä hänen mahassaan. Eikö hän koskaan oppisi? Ärtyneenä hän puhalsi kynttilät sammuksiin. Hän puhalsi niin kovaa, että steariini läikkyi pöydälle ja jätti jälkeensä kyyneleen muotoisen pisaran pöytäliinalle. Avaamaton viinipullo nökötti ruokapöydällä kahden puhtaan lautasen ja viinilasin välissä. Vibeke jätti pöydän korjaamatta. Hän sammutti kaikki valot ja raahautui yläkertaan käydäkseen nukkumaan. "Vibeke?" Vibeke jähmettyi miettimään, kuuliko hän oikein. Sitten mies lausui hänen nimensä uudestaan, tällä kertaa hieman kovempaa. Hän avasi silmänsä. Huoneessa oli pimeää mutta ei niin pimeää, etteikö hän olisi nähnyt, että mies oli vihdoin tullut. Oliko tämä totta vai fantasiaa?Lue myös novellit Seuraavana päivänä ja Luoja, kuinka upea olet!Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.