We a good story
Quick delivery in the UK

Lähdön kunniaksi – eroottinen novelli

By Cupido

part of the Cupido series

About Lähdön kunniaksi – eroottinen novelli

Mitä hyötyä havainnoistani olisi, jos ne eivät olisi täysin mieluisia? Onneksi minun ei tarvinnut enää murehtia siitä. Minua ihmetytti, ettei heitä ollut mietityttänyt liiemmin mikään. Eihän sitä joka päivä kohtaa yksinäistä, vähintään parikymmentä vuotta vanhempaa miestä, joka haluaisi kirjoittaa eroottisen kirjan ja pyytäisi avukseen seksikohtausten luomisessa. Mutta sellainen minä olin ja sitä minä etsinkin: kohdetta tarkkailulleni, jotta sain olla tarkkailijan roolissa ja nähdä tapahtumat lähietäisyydeltä. Siitä minä imisin inspiraatiota. Tiesin kirjoittavani parhaiten himoissani ja olin varma, että tämä pariskunta todella pitäisi minut himoissani. Asetelma oli selvä: he kaksi olisivat alasti ja harrastaisivat seksiä, ja minulla olisi vaatteet päällä. Olin vuokrannut mökin meille koko kuukaudeksi. Sijainti oli ihanteellinen. Tien ja mökin välissä oli suojaisa metsä, veranta oli merelle päin eikä lähimaillakaan ollut muuta liikennettä tai naapureita. Mökki oli sisustettu moderniin tyyliin valkean, harmaan ja beigen sävyillä. Huoneratkaisut loivat tilan tuntua. Hintava, mutta täydellinen. Pariskunnan oli tarkoitus oleilla mökillä kokonaiset kaksi viikkoa. No, mitä tästä seuraa? Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726826630
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • October 5, 2021
  • Translater:
  • Ida Hallantie
Delivery: Immediately by email

Description of Lähdön kunniaksi – eroottinen novelli

Mitä hyötyä havainnoistani olisi, jos ne eivät olisi täysin mieluisia? Onneksi minun ei tarvinnut enää murehtia siitä.
Minua ihmetytti, ettei heitä ollut mietityttänyt liiemmin mikään. Eihän sitä joka päivä kohtaa yksinäistä, vähintään parikymmentä vuotta vanhempaa miestä, joka haluaisi kirjoittaa eroottisen kirjan ja pyytäisi avukseen seksikohtausten luomisessa. Mutta sellainen minä olin ja sitä minä etsinkin: kohdetta tarkkailulleni, jotta sain olla tarkkailijan roolissa ja nähdä tapahtumat lähietäisyydeltä. Siitä minä imisin inspiraatiota. Tiesin kirjoittavani parhaiten himoissani ja olin varma, että tämä pariskunta todella pitäisi minut himoissani. Asetelma oli selvä: he kaksi olisivat alasti ja harrastaisivat seksiä, ja minulla olisi vaatteet päällä.
Olin vuokrannut mökin meille koko kuukaudeksi. Sijainti oli ihanteellinen. Tien ja mökin välissä oli suojaisa metsä, veranta oli merelle päin eikä lähimaillakaan ollut muuta liikennettä tai naapureita. Mökki oli sisustettu moderniin tyyliin valkean, harmaan ja beigen sävyillä. Huoneratkaisut loivat tilan tuntua. Hintava, mutta täydellinen. Pariskunnan oli tarkoitus oleilla mökillä kokonaiset kaksi viikkoa.
No, mitä tästä seuraa?
Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

User ratings of Lähdön kunniaksi – eroottinen novelli



Find similar books
The book Lähdön kunniaksi – eroottinen novelli can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.