We a good story
Quick delivery in the UK

Feministimies – eroottinen novelli

part of the LUST series

About Feministimies – eroottinen novelli

"1960-luvulla unelmat olivat suuria, mutta olimme vakuuttuneita siitä, että kaikki oli mahdollista – myös professorin naiminen hänen kirjoituspöydällään muun yliopistoväen kulkiessa tietämättömänä ohi käytävällä." Vuosia on kulunut jo paljon, mutta silti pariisilainen freelancetoimittaja ei saa mielestään vanhaa professoriaan joka kerta, kun panee viimeisen pisteen kirjoittamaansa artikkeliin. Hän ajattelee unohtumattomia hetkiä professorin työhuoneessa, jossa mies otti hänet kirjoituspöydällä, työntyi hiljaa hänen sisäänsä ja sai hänet märemmäksi kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja. Salanimen Sarah Skov taakse kätkeytyy nuori tanskalainen naiskirjailija. Muistojani sinusta -novellin lisäksi hän on kirjoittanut novellit Hulluna Owen Grayhyn, Syö kanssani, Autoseksisukupolvi ja Muistojani sinusta.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726117134
  • Published:
  • April 18, 2019
Delivery: Immediately by email

Description of Feministimies – eroottinen novelli

"1960-luvulla unelmat olivat suuria, mutta olimme vakuuttuneita siitä, että kaikki oli mahdollista – myös professorin naiminen hänen kirjoituspöydällään muun yliopistoväen kulkiessa tietämättömänä ohi käytävällä."

Vuosia on kulunut jo paljon, mutta silti pariisilainen freelancetoimittaja ei saa mielestään vanhaa professoriaan joka kerta, kun panee viimeisen pisteen kirjoittamaansa artikkeliin. Hän ajattelee unohtumattomia hetkiä professorin työhuoneessa, jossa mies otti hänet kirjoituspöydällä, työntyi hiljaa hänen sisäänsä ja sai hänet märemmäksi kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.

Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.

Salanimen Sarah Skov taakse kätkeytyy nuori tanskalainen naiskirjailija. Muistojani sinusta -novellin lisäksi hän on kirjoittanut novellit Hulluna Owen Grayhyn, Syö kanssani, Autoseksisukupolvi ja Muistojani sinusta.

User ratings of Feministimies – eroottinen novelli



Find similar books
The book Feministimies – eroottinen novelli can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.