We a good story
Quick delivery in the UK

Huikea seikkailu 4: Pelastusoperaatio

book 4 in the Huikea seikkailu series

About Huikea seikkailu 4: Pelastusoperaatio

Roxlo-robotti on jäänyt vangiksi Eternus-planeetalle, ja Lea ja Odysseys ovat vain odottaneet paluuta sen pelastamiseksi. Ongelmana on vain se, että opettaja Hoo on korjannut avaruusalusta viikkokausia eikä se ole vieläkään aivan kunnossa. Eräänä päivänä Lea ei malta enää odottaa. Hän kiipeää aluksen kyytiin ja raahaa Odysseuksen mukanaan. Silmänräpäyksessä he ovat matkalla kohti Eternusta etsiäkseen Roxlon. Mutta kaksikko ei vielä tiedä, että kekseliäisyyttä vaativan laskeutumisen jälkeen heitä odottaa pitkä ja vaikea matka niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Eternus on täynnä yllätyksiä, eivätkä he ole vielä kohdanneet niistä läheskään kaikkia. Hyppää mukaan Lean ja Odysseuksen huikeaan seikkailuun! Lea ja Odysseys käyvät huikean seikkailun valinnaiskurssia, joka johdattaa heidät Eternus-planeetalle. Ystävykset muodostavat loistavan tiimin, vaikka heidän vastakkaiset luonteensa aiheuttavatkin konflikteja. Lea on nopea, urhea, vahva, päättäväinen ja äkkipikäinen. Joskus Odysseuksen varovaisuus saa Lean epätoivon valtaan. Odysseys on fiksu, pelokas ja harkitsevainen. Hän seuraisi Leaa minne vain, vaikka yhtä aikaa sekä ihailee että pelkää tätä. Jaume Copons on espanjalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Alun perin opettajana työskennellyt Copons aloitti uransa käsikirjoittajana Seesamtie-sarjassa. Hän on luonut useita suosittuja lastenohjelmia ja kirjoittanut romaaneja lapsille ja nuorille. Hänen lastenkirjasarjansa "Agus ja hirviöt" on käännetty yli 20 eri kielelle.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788728364871
  • Format:
  • MP3
  • Published:
  • April 20, 2023
  • Narrator:
  • Valtteri Lehtinen
Delivery: Immediately by email

Description of Huikea seikkailu 4: Pelastusoperaatio

Roxlo-robotti on jäänyt vangiksi Eternus-planeetalle, ja Lea ja Odysseys ovat vain odottaneet paluuta sen pelastamiseksi. Ongelmana on vain se, että opettaja Hoo on korjannut avaruusalusta viikkokausia eikä se ole vieläkään aivan kunnossa. Eräänä päivänä Lea ei malta enää odottaa. Hän kiipeää aluksen kyytiin ja raahaa Odysseuksen mukanaan. Silmänräpäyksessä he ovat matkalla kohti Eternusta etsiäkseen Roxlon. Mutta kaksikko ei vielä tiedä, että kekseliäisyyttä vaativan laskeutumisen jälkeen heitä odottaa pitkä ja vaikea matka niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Eternus on täynnä yllätyksiä, eivätkä he ole vielä kohdanneet niistä läheskään kaikkia.

Hyppää mukaan Lean ja Odysseuksen huikeaan seikkailuun!

Lea ja Odysseys käyvät huikean seikkailun valinnaiskurssia, joka johdattaa heidät Eternus-planeetalle. Ystävykset muodostavat loistavan tiimin, vaikka heidän vastakkaiset luonteensa aiheuttavatkin konflikteja. Lea on nopea, urhea, vahva, päättäväinen ja äkkipikäinen. Joskus Odysseuksen varovaisuus saa Lean epätoivon valtaan. Odysseys on fiksu, pelokas ja harkitsevainen. Hän seuraisi Leaa minne vain, vaikka yhtä aikaa sekä ihailee että pelkää tätä.

Jaume Copons on espanjalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Alun perin opettajana työskennellyt Copons aloitti uransa käsikirjoittajana Seesamtie-sarjassa. Hän on luonut useita suosittuja lastenohjelmia ja kirjoittanut romaaneja lapsille ja nuorille. Hänen lastenkirjasarjansa "Agus ja hirviöt" on käännetty yli 20 eri kielelle.

User ratings of Huikea seikkailu 4: Pelastusoperaatio



Find similar books
The book Huikea seikkailu 4: Pelastusoperaatio can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.