We a good story
Quick delivery in the UK

Kasky on taytetty

- Historia, muisti ja veriloeyly Roomassa 1944

About Kasky on taytetty

Alessandro Portellin Käsky on täytetty on muistitietohistorian mestariteos, palkittu ja ylistetty kuvaus saksalaisten maaliskuussa 1944 Roomassa toimeenpanemasta verilöylystä ja sen kipeästä muistosta. Saksalaiset miehitysjoukot surmasivat 335 siviiliä 24. maaliskuuta 1944 rangaistukseksi edellisenä päivänä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä. Alessandro Portellin teos on moniääninen, muistitietoon perustuva kuvaus verilöylyn historiasta, sen taustoista ja vaikutuksesta. Uhrien, puolisoiden ja lasten koskettavien kertomusten lisäksi tarinassa kuullaan partisaaneja, jotka taistelivat miehittäjiä vastaan, sekä tavallisia kaupunkilaisia, jotka elivät sota-ajan tragedian. Käsky on täytetty käsittelee toisen maailmansodan aikaista taistelua vapaudesta, mutta myös sodanjälkeistä kamppailua muistista sekä kuoleman ja surun merkityksiä, jotka ulottuvat nykypäivään asti. Samalla Käsky on täytetty muuttaa lukijan kuvaa Roomasta, ikuisesta kaupungista, jonka muistissa 1900-luvun vaiheet ovat vahvasti läsnä.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9789525710144
  • Binding:
  • Paperback
  • Pages:
  • 472
  • Published:
  • February 4, 2019
  • Dimensions:
  • 210x148x27 mm.
  • Weight:
  • 612 g.
Delivery: 1-2 weeks
Expected delivery: July 21, 2024

Description of Kasky on taytetty

Alessandro Portellin Käsky on täytetty on muistitietohistorian mestariteos, palkittu ja ylistetty kuvaus saksalaisten maaliskuussa 1944 Roomassa toimeenpanemasta verilöylystä ja sen kipeästä muistosta.

Saksalaiset miehitysjoukot surmasivat 335 siviiliä 24. maaliskuuta 1944 rangaistukseksi edellisenä päivänä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä. Alessandro Portellin teos on moniääninen, muistitietoon perustuva kuvaus verilöylyn historiasta, sen taustoista ja vaikutuksesta. Uhrien, puolisoiden ja lasten koskettavien kertomusten lisäksi tarinassa kuullaan partisaaneja, jotka taistelivat miehittäjiä vastaan, sekä tavallisia kaupunkilaisia, jotka elivät sota-ajan tragedian. Käsky on täytetty käsittelee toisen maailmansodan aikaista taistelua vapaudesta, mutta myös sodanjälkeistä kamppailua muistista sekä kuoleman ja surun merkityksiä, jotka ulottuvat nykypäivään asti. Samalla Käsky on täytetty muuttaa lukijan kuvaa Roomasta, ikuisesta kaupungista, jonka muistissa 1900-luvun vaiheet ovat vahvasti läsnä.

User ratings of Kasky on taytetty



Find similar books
The book Kasky on taytetty can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.