We a good story
Quick delivery in the UK

Lääkärileikki – eroottinen novelli

By Olrik

part of the LUST series

About Lääkärileikki – eroottinen novelli

"En ollut pysyä jaloillani ja värisin kauttaaltani. Hän huomasi sen varmasti, koska hän tarttui minuun tukevasti ja piti minua pystyssä tutkiessaan toista nänniäni suullaan ja kielellään. Olin todella lähellä orgasmia. Hän irrotti otteensa minusta juuri ennen kuin olisin lauennut. Horjahdin niin, että jouduin ottamaan tukea gynekologin tuolista. Tohtori Andersen oli kääntynyt taas pienen kirjoituspöytänsä puoleen, mutta hän sanoi olkansa ylitse: "Asettukaa vain tuoliin. Merkitsen muistiin, että nänninne ovat erittäin toimintakykyiset ja hyvin herkät." Kapusin tuoliin istumaan." Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja. Olrik on kirjoittanut lukuisia eroottisia novelleja, kuten Jenny Merirosvo, Leikkikaverina Mr. X, Metsänväki, Punainen timantti ja Espanjalainen kesä.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726090062
  • Format:
  • MP3
  • Published:
  • April 30, 2019
  • Narrator:
  • Nuppu Ruusunen
Delivery: Immediately by email

Description of Lääkärileikki – eroottinen novelli

"En ollut pysyä jaloillani ja värisin kauttaaltani. Hän huomasi sen varmasti, koska hän tarttui minuun tukevasti ja piti minua pystyssä tutkiessaan toista nänniäni suullaan ja kielellään.

Olin todella lähellä orgasmia.

Hän irrotti otteensa minusta juuri ennen kuin olisin lauennut. Horjahdin niin, että jouduin ottamaan tukea gynekologin tuolista.

Tohtori Andersen oli kääntynyt taas pienen kirjoituspöytänsä puoleen, mutta hän sanoi olkansa ylitse: "Asettukaa vain tuoliin. Merkitsen muistiin, että nänninne ovat erittäin toimintakykyiset ja hyvin herkät."

Kapusin tuoliin istumaan."

Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.

Olrik on kirjoittanut lukuisia eroottisia novelleja, kuten Jenny Merirosvo, Leikkikaverina Mr. X, Metsänväki, Punainen timantti ja Espanjalainen kesä.

User ratings of Lääkärileikki – eroottinen novelli



Find similar books
The book Lääkärileikki – eroottinen novelli can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.