We a good story
Quick delivery in the UK

Lahja vai kirous

About Lahja vai kirous

Rebekka on tullut vauraasta Viipurista Turun maaseudulle köyhien lasten kyläkoulun opettajaksi. Hänen ylväät ihanteensa kansan valistamisesta ovat välillä koetuksella raskaissa oloissa, mutta Rebekka ei ole periksi antavaa lajia. Kutsumus opettamiseen kantaa Rebekkaa yli vaikeidenkin aikojen. Rebekalle itselleen iloa tuo ennen kaikkea Lars Lindell, jonka kanssa hän aikoo avioitua. Yhtäkkiä Lars kuitenkin kutsutaan tsaarin armeijaan, ja se on kutsu, jota on pakko noudattaa. Rebekka yrittää parhaansa mukaan auttaa Larsin vanhempia pitämään huolta Lindellin tilasta, mutta kaikki menee pieleen, ja Rebekka joutuu Larsia kotiin odottaessaan turvautumaan rohkeisiin tekoihin, jotka johtavat hirvittäviin väärinkäsityksiin. Tuleeko Lars koskaan takaisin, ja onko entinen enää mitenkään pelastettavissa? Tuija Lehtisen hurmaava historiallinen rakkaustarina on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Noora Selin. Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita. Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788728407400
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • October 10, 2023
Delivery: Immediately by email

Description of Lahja vai kirous

Rebekka on tullut vauraasta Viipurista Turun maaseudulle köyhien lasten kyläkoulun opettajaksi. Hänen ylväät ihanteensa kansan valistamisesta ovat välillä koetuksella raskaissa oloissa, mutta Rebekka ei ole periksi antavaa lajia. Kutsumus opettamiseen kantaa Rebekkaa yli vaikeidenkin aikojen.
Rebekalle itselleen iloa tuo ennen kaikkea Lars Lindell, jonka kanssa hän aikoo avioitua. Yhtäkkiä Lars kuitenkin kutsutaan tsaarin armeijaan, ja se on kutsu, jota on pakko noudattaa. Rebekka yrittää parhaansa mukaan auttaa Larsin vanhempia pitämään huolta Lindellin tilasta, mutta kaikki menee pieleen, ja Rebekka joutuu Larsia kotiin odottaessaan turvautumaan rohkeisiin tekoihin, jotka johtavat hirvittäviin väärinkäsityksiin. Tuleeko Lars koskaan takaisin, ja onko entinen enää mitenkään pelastettavissa?
Tuija Lehtisen hurmaava historiallinen rakkaustarina on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Noora Selin.
Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.
Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.

User ratings of Lahja vai kirous



Find similar books
The book Lahja vai kirous can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.