We a good story
Quick delivery in the UK

Pienen sairaanhoitajattaren avioliitto

About Pienen sairaanhoitajattaren avioliitto

Pienestä sairaanhoitajattaresta kertovan sarjan toisessa osassa tuore avioliitto kohtaa hankaluuksia. Irja on häämatkalla miehensä Viljon kanssa, ja nauttii täysin siemauksin. Sattumalta tuore pariskunta tapaa laivan kannella Irjan vanhan tutun. Herra Hill muistaa hyvin hurmaavan suomalaisnaisen, eikä Viljokaan voi moittia vieraan seuramiehen taitoja. Vaan mustasukkaiselta mies vaikuttaa, sen Irjakin huomaa. Viljon kumma käytös unohtuu, kun Irja pääsee takaisin kotiin ja aloittamaan elämänsä rouvana. Käy ilmi, että Viljo on antanut kodin avaimet naapurin Elsalle, joka on laittanut paikat mielensä mukaan. Hätä ei onneksi ole tämän näköinen, vaan Irja tarttuu toimeen ja siirtelee huonekalut haluamaansa järjestykseen. Mutta Elsapa siirtää niitä uudelleen! Eikö Irja ole emäntä kodissaan? Tuttavattaren järjestelyintoa suurempiakin hankaluuksia on kuitenkin vielä edessä, ja tohtorinnan elämä vaatii enemmän kuin Irja osasi arvata. Miten Viljo suhtautuu, kun herra Hill tulee vierailulle ja tuo kukkia? Koska tulee se auvoisa avio-onni, jota Irja odottaa? Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788728543665
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • October 22, 2024
Delivery: Immediately by email

Description of Pienen sairaanhoitajattaren avioliitto

Pienestä sairaanhoitajattaresta kertovan sarjan toisessa osassa tuore avioliitto kohtaa hankaluuksia.
Irja on häämatkalla miehensä Viljon kanssa, ja nauttii täysin siemauksin. Sattumalta tuore pariskunta tapaa laivan kannella Irjan vanhan tutun. Herra Hill muistaa hyvin hurmaavan suomalaisnaisen, eikä Viljokaan voi moittia vieraan seuramiehen taitoja. Vaan mustasukkaiselta mies vaikuttaa, sen Irjakin huomaa.
Viljon kumma käytös unohtuu, kun Irja pääsee takaisin kotiin ja aloittamaan elämänsä rouvana. Käy ilmi, että Viljo on antanut kodin avaimet naapurin Elsalle, joka on laittanut paikat mielensä mukaan. Hätä ei onneksi ole tämän näköinen, vaan Irja tarttuu toimeen ja siirtelee huonekalut haluamaansa järjestykseen. Mutta Elsapa siirtää niitä uudelleen! Eikö Irja ole emäntä kodissaan?
Tuttavattaren järjestelyintoa suurempiakin hankaluuksia on kuitenkin vielä edessä, ja tohtorinnan elämä vaatii enemmän kuin Irja osasi arvata. Miten Viljo suhtautuu, kun herra Hill tulee vierailulle ja tuo kukkia? Koska tulee se auvoisa avio-onni, jota Irja odottaa?
Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.

User ratings of Pienen sairaanhoitajattaren avioliitto



Find similar books
The book Pienen sairaanhoitajattaren avioliitto can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.