We a good story
Quick delivery in the UK

Ristiaallokossa: kertomuksia meriltä

About Ristiaallokossa: kertomuksia meriltä

Maailman meriä kolme vuosikymmentä kyntäneen suomalaisen kapteenin kiehtova uratarina. Niin tutkimusaluksilla kuin sukellusveneissä työskennellyt Juha Lehtonen kertoo poikkeuksellisen uransa mieleenpainuvimmista ja jännittävimmistä hetkistä. Elämä merillä kiehtoi Juha Lehtosta jo nuorena poikana. Kiinnostus vei lopulta miehen Balilta Barentsille ja Sri Lankalta Suomenlahdelle. Muistelmissaan Lehtonen avaa ikkunan merikapteenin arkeen ja kertoo niin selkäpiitä karmivista vaaratilanteista kuin jättitursaistakin. Pitkän uransa aikana Lehtonen koki myös alan monet muutokset, joiden tuomista riskeistä hän kirjoittaa avoimesti. Ristiaallokossa on merimieshuumorin kyllästämä, mukaansatempaava kuvaus elämästä aalloilla. Juha Lehtonen (1956–2012) oli kirjailija sekä merikapteeni. Lehtonen toimi uransa alkuvaiheilla Kalifornian yliopiston aluksella merentutkimuksen parissa sekä vedenalaistehtävissä. Palattuaan Suomeen hän toimi muun muassa sukellusveneiden valmistuksen parissa ja myöhemmin päällikkönä Itämerellä sekä eri öljykenttien erikoisaluksilla ympäri maailmaa. Kokenut merikapteeni kirjoitti kiehtovasta työstään useita artikkeleita sekä kirjoja.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788727065106
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • August 15, 2023
Delivery: Immediately by email

Description of Ristiaallokossa: kertomuksia meriltä

Maailman meriä kolme vuosikymmentä kyntäneen suomalaisen kapteenin kiehtova uratarina.
Niin tutkimusaluksilla kuin sukellusveneissä työskennellyt Juha Lehtonen kertoo poikkeuksellisen uransa mieleenpainuvimmista ja jännittävimmistä hetkistä. Elämä merillä kiehtoi Juha Lehtosta jo nuorena poikana. Kiinnostus vei lopulta miehen Balilta Barentsille ja Sri Lankalta Suomenlahdelle. Muistelmissaan Lehtonen avaa ikkunan merikapteenin arkeen ja kertoo niin selkäpiitä karmivista vaaratilanteista kuin jättitursaistakin. Pitkän uransa aikana Lehtonen koki myös alan monet muutokset, joiden tuomista riskeistä hän kirjoittaa avoimesti.
Ristiaallokossa on merimieshuumorin kyllästämä, mukaansatempaava kuvaus elämästä aalloilla.
Juha Lehtonen (1956–2012) oli kirjailija sekä merikapteeni. Lehtonen toimi uransa alkuvaiheilla Kalifornian yliopiston aluksella merentutkimuksen parissa sekä vedenalaistehtävissä. Palattuaan Suomeen hän toimi muun muassa sukellusveneiden valmistuksen parissa ja myöhemmin päällikkönä Itämerellä sekä eri öljykenttien erikoisaluksilla ympäri maailmaa. Kokenut merikapteeni kirjoitti kiehtovasta työstään useita artikkeleita sekä kirjoja.

User ratings of Ristiaallokossa: kertomuksia meriltä



Find similar books
The book Ristiaallokossa: kertomuksia meriltä can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.