We a good story
Quick delivery in the UK

Suomen kansan arwoituksia

About Suomen kansan arwoituksia

"Hukka juosta hulkutteli, minä hännässä hukalla?" "Hukka uida ulluttaa, sula edellä, jää jäljellä?" "Piimä kaatui pirtin päälle, raswa lattiaan tipahti, ei lähde wuolten wuolimella, eikä pesten pesimellä, eikä luudalla la'asten?" "Suomen Kansan Arwoituksia" sisältää sekä suomalaisia että virolaisia arvoituksia. Elias Lönnrot kokosi arvoitukset kansien väliin vuonna 1851. Arvoitusten aiheet käsittelevät esimerkiksi luontoa, ihmissuhteita ja elämää maatalousyhteisössä. Monissa arvoituksissa on havaittavissa kalevalamainen tempo. Elias Lönnrot (1802–1884) oli lääkäri ja kielentutkija, joka kokosi Suomen kansalliseepoksen "Kalevalan". Hän julkaisi "Kalevalan" lisäksi huiman määrän suomalaisia kansanlauluja ja sananlaskuja. Lönnrot teki ensimmäisen runonkeruumatkansa vuonna 1828 Hämeeseen, Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Valamoon. Matkan aikana hän keräsi yli 6000 säettä suomalaisilta runonlaulajilta. Myöhemmin Lönnrot teki matkoja muun muassa Vienan Karjalaan. Lönnrot oli mukana perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa vuonna 1831.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726072914
  • Published:
  • February 26, 2020
Delivery: Immediately by email

Description of Suomen kansan arwoituksia

"Hukka juosta hulkutteli, minä hännässä hukalla?"

"Hukka uida ulluttaa, sula edellä, jää jäljellä?"

"Piimä kaatui pirtin päälle, raswa lattiaan tipahti, ei lähde wuolten wuolimella, eikä pesten pesimellä, eikä luudalla la'asten?"

"Suomen Kansan Arwoituksia" sisältää sekä suomalaisia että virolaisia arvoituksia. Elias Lönnrot kokosi arvoitukset kansien väliin vuonna 1851.

Arvoitusten aiheet käsittelevät esimerkiksi luontoa, ihmissuhteita ja elämää maatalousyhteisössä. Monissa arvoituksissa on havaittavissa kalevalamainen tempo.

Elias Lönnrot (1802–1884) oli lääkäri ja kielentutkija, joka kokosi Suomen kansalliseepoksen "Kalevalan". Hän julkaisi "Kalevalan" lisäksi huiman määrän suomalaisia kansanlauluja ja sananlaskuja. Lönnrot teki ensimmäisen runonkeruumatkansa vuonna 1828 Hämeeseen, Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Valamoon. Matkan aikana hän keräsi yli 6000 säettä suomalaisilta runonlaulajilta. Myöhemmin Lönnrot teki matkoja muun muassa Vienan Karjalaan. Lönnrot oli mukana perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa vuonna 1831.

User ratings of Suomen kansan arwoituksia



Find similar books
The book Suomen kansan arwoituksia can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.