We a good story
Quick delivery in the UK

Taistelu Pohjolasta

About Taistelu Pohjolasta

Taistelut repivät Pohjolaa vuonna 1939. Mikko Kallionpää on tiedusteluretkellä Suomen puolella itärajaa, kun hän kohtaa neuvostosotilaan silmästä silmään. Aseen piippu osoittaa Kallionpäätä kymmenen metrin päässä, mutta hän ehtii ensin. Laukaus on talvisodan ensimmäinen. Stalin on päättänyt vallata Suomen varmistaakseen selustansa. Toisaalla norjalaiset vastustavat Hitleriä, joka pyrkii hallitsemaan Norjan länsirannikon satamia turvatakseen rautamalminsaannin Ruotsista. Millaisia olivat Pohjolan sotarintamat ja siviilien arki, joka saattoi muuttua silmänräpäyksessä eloonjäämiskamppailuksi? Teos aloittaa Eurooppa liekeissä -sarjan. Tutustu toisen maailmansodan tapahtumiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden kertomusten, koskettavien kirjeiden ja mielenkiintoisten asiantuntijahaastatteluiden avulla. Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788728021538
  • Published:
  • October 25, 2021
Delivery: Immediately by email

Description of Taistelu Pohjolasta

Taistelut repivät Pohjolaa vuonna 1939. Mikko Kallionpää on tiedusteluretkellä Suomen puolella itärajaa, kun hän kohtaa neuvostosotilaan silmästä silmään. Aseen piippu osoittaa Kallionpäätä kymmenen metrin päässä, mutta hän ehtii ensin. Laukaus on talvisodan ensimmäinen. Stalin on päättänyt vallata Suomen varmistaakseen selustansa. Toisaalla norjalaiset vastustavat Hitleriä, joka pyrkii hallitsemaan Norjan länsirannikon satamia turvatakseen rautamalminsaannin Ruotsista. Millaisia olivat Pohjolan sotarintamat ja siviilien arki, joka saattoi muuttua silmänräpäyksessä eloonjäämiskamppailuksi?

Teos aloittaa Eurooppa liekeissä -sarjan. Tutustu toisen maailmansodan tapahtumiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden kertomusten, koskettavien kirjeiden ja mielenkiintoisten asiantuntijahaastatteluiden avulla.

Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

User ratings of Taistelu Pohjolasta



Find similar books
The book Taistelu Pohjolasta can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.