We a good story
Quick delivery in the UK

Tallitytön blues

About Tallitytön blues

Marke on vauraassa perheessä kasvanut 17-vuotias helsinkiläistyttö, joka on aina saanut kaiken haluamansa, paitsi yhtä: omaa hevosta ei äiti hänelle suostu hankkimaan. Nyt äiti on heltynyt sen verran että on luvannut harkita asiaa – jos Marke kestää koko kesän tallitöissä keskellä Suomen kauneinta maaseutua. Marke suostuu äidin ehdotukseen pitkin hampain, vaikka olisi voinut lähteä Englantiin kielikurssille. Lannanluonnin lomassa Marke tutustuu tallin muihin työntekijöihin ja saa vihamiehen Anasta, raivostuttavasta, pitkästä ja komeasta apuopettajasta. Tallille ilmestyy myös hurmaava Mikael, ja Marken kesään tulee aivan uudenlaista säpinää – ehkä liikaakin. Tuija lehtinen (s. 1954) on suomalainen kirjailija. Lehtinen on kirjoittanut lukuisia suosittuja nuorten kirjasarjoja ja myös aikuisten romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, ja niistä on tehty elokuvia ja TV-sarjoja. Lehtinen on saanut mm. nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon, Kaarina Helakisa -palkinnon ja kahdesti Topelius-palkinnon. Vuonna 2017 Lehtiselle myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788728405963
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • August 20, 2024
Delivery: Immediately by email

Description of Tallitytön blues

Marke on vauraassa perheessä kasvanut 17-vuotias helsinkiläistyttö, joka on aina saanut kaiken haluamansa, paitsi yhtä: omaa hevosta ei äiti hänelle suostu hankkimaan. Nyt äiti on heltynyt sen verran että on luvannut harkita asiaa – jos Marke kestää koko kesän tallitöissä keskellä Suomen kauneinta maaseutua.
Marke suostuu äidin ehdotukseen pitkin hampain, vaikka olisi voinut lähteä Englantiin kielikurssille. Lannanluonnin lomassa Marke tutustuu tallin muihin työntekijöihin ja saa vihamiehen Anasta, raivostuttavasta, pitkästä ja komeasta apuopettajasta. Tallille ilmestyy myös hurmaava Mikael, ja Marken kesään tulee aivan uudenlaista säpinää – ehkä liikaakin.
Tuija lehtinen (s. 1954) on suomalainen kirjailija. Lehtinen on kirjoittanut lukuisia suosittuja nuorten kirjasarjoja ja myös aikuisten romaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, ja niistä on tehty elokuvia ja TV-sarjoja. Lehtinen on saanut mm. nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon, Kaarina Helakisa -palkinnon ja kahdesti Topelius-palkinnon. Vuonna 2017 Lehtiselle myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki.

User ratings of Tallitytön blues



Find similar books
The book Tallitytön blues can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.