We a good story
Quick delivery in the UK

Viikinkien maailma

About Viikinkien maailma

Pohjolan viikinkiajan tutkimuksessa on viimeisen 50 vuoden aikana tehty todellisia läpimurtoja. Arkeologit ja historioitsijat ovat analysoineet niin vanhoja tolpan reikiä kuin hiiltyneitä viinirypäleiden siemeniäkin selvittäessään viikinkien elintapoja. Koska viikingit eivät kirjoittaneet oman aikansa tapahtumia muistiin, totuus Pohjolan asukkaista pitää kaivaa esiin monista eri lähteistä. Viikinkien historiaa kuvataan munkkien pelonsekaisissa kertomuksissa ja saagojen sankaritarinoissa, mutta uusien tutkimusmenetelmien ansiosta tutkijat ovat onnistuneet täydentämään palapelin puuttuvia palasia. Uutta tietoa on jo saatu varsin paljon, mutta silti viikinkien maailmaan, uskomuksiin, matkoihin, sotiin ja arkeen liittyy monta avointa kysymystä, joihin yhä etsitään vastausta. Viikinkien maailma esittelee Pohjolan asukkaiden elämää monesta eri näkökulmasta. Mielenkiintoisia lukuhetkiä! Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726383416
  • Published:
  • August 10, 2020
Delivery: Immediately by email

Description of Viikinkien maailma

Pohjolan viikinkiajan tutkimuksessa on viimeisen 50 vuoden aikana tehty todellisia läpimurtoja. Arkeologit ja historioitsijat ovat analysoineet niin vanhoja tolpan reikiä kuin hiiltyneitä viinirypäleiden siemeniäkin selvittäessään viikinkien elintapoja.

Koska viikingit eivät kirjoittaneet oman aikansa tapahtumia muistiin, totuus Pohjolan asukkaista pitää kaivaa esiin monista eri lähteistä. Viikinkien historiaa kuvataan munkkien pelonsekaisissa kertomuksissa ja saagojen sankaritarinoissa, mutta uusien tutkimusmenetelmien ansiosta tutkijat ovat onnistuneet täydentämään palapelin puuttuvia palasia.

Uutta tietoa on jo saatu varsin paljon, mutta silti viikinkien maailmaan, uskomuksiin, matkoihin, sotiin ja arkeen liittyy monta avointa kysymystä, joihin yhä etsitään vastausta.

Viikinkien maailma esittelee Pohjolan asukkaiden elämää monesta eri näkökulmasta. Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

User ratings of Viikinkien maailma



Find similar books
The book Viikinkien maailma can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.