We a good story
Quick delivery in the UK

Yhdysvaltain alkuaika

About Yhdysvaltain alkuaika

Syksyllä 1862 Abraham Lincoln vieraili unionin sotilasleirillä Sharpsburgissa Marylandissa. Hänet oli kaksi vuotta aiemmin valittu Yhdysvaltain 16. presidentiksi, ja nyt riehui sisällissota. Kiista oikeudesta pitää orjia oli kytenyt pitkään pohjois- ja etelävaltioiden välillä, ja Lincolnin noustua presidentiksi se puhkesi avoimeksi sodaksi. Etelävaltiot vetäytyivät unionista, mutta pohjoisvaltiot puolustivat unionin arvovaltaa. Sisällissota oli yksi monista koettelemuksista, joita nuori kansakunta joutui selvittämään. Lincoln ei kannattanut sotaa, mutta demokratiassa ei voitu sallia vähemmistön kapinaa. Etelävaltiot oli pantava kuriin. Orjien vapautus ei siis alussa ollut sodan päätavoite. Lincolnin puheessa Gettysburgissa vuonna 1863 orja-asia tuli kuitenkin selväksi. Puheessaan presidentti lainasi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, jonka mukaan kaikki ovat syntyneet samanarvoisiksi. Se koski kaikkia, ihonväristä riippumatta. Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

Show more
  • Language:
  • Finnish
  • ISBN:
  • 9788726383478
  • Format:
  • ePub
  • Protection:
  • Digital watermark
  • Published:
  • May 10, 2020
Delivery: Immediately by email

Description of Yhdysvaltain alkuaika

Syksyllä 1862 Abraham Lincoln vieraili unionin sotilasleirillä Sharpsburgissa Marylandissa. Hänet oli kaksi vuotta aiemmin valittu Yhdysvaltain 16. presidentiksi, ja nyt riehui sisällissota. Kiista oikeudesta pitää orjia oli kytenyt pitkään pohjois- ja etelävaltioiden välillä, ja Lincolnin noustua presidentiksi se puhkesi avoimeksi sodaksi. Etelävaltiot vetäytyivät unionista, mutta pohjoisvaltiot puolustivat unionin arvovaltaa.
Sisällissota oli yksi monista koettelemuksista, joita nuori kansakunta joutui selvittämään. Lincoln ei kannattanut sotaa, mutta demokratiassa ei voitu sallia vähemmistön kapinaa. Etelävaltiot oli pantava kuriin. Orjien vapautus ei siis alussa ollut sodan päätavoite. Lincolnin puheessa Gettysburgissa vuonna 1863 orja-asia tuli kuitenkin selväksi. Puheessaan presidentti lainasi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, jonka mukaan kaikki ovat syntyneet samanarvoisiksi. Se koski kaikkia, ihonväristä riippumatta.
Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

User ratings of Yhdysvaltain alkuaika



Find similar books
The book Yhdysvaltain alkuaika can be found in the following categories:

Join thousands of book lovers

Sign up to our newsletter and receive discounts and inspiration for your next reading experience.